En viitsinyt vuorta pestä ja irroitin sen. Pesun jälkeen huomasin, että lahkeen kumppareista mihin vuori kiinnitetään oli kaksi lenksua toisesta päästä irronnut kokonaan ja yksi on rispaantunut jo osittain. Nyt ei siis vuorta saa kunnolla enää kiinni. Harmittaa, kun tuntuu että nyt on ollut kaikissa kalliissa ulkovaatteissa jotain vikaa. Näissä vielä kuminauha on rispaantunut eli, vaikka ompelutaidon omaan niin näiden ompelu entisen veroiseksi ei ihan helppoa ole. Muuten haalari vaikuttaa täydelliseltä, vuori pysyy mielestäni pukiessa hyvin paikoillaan ja haalari lähti pesussa sappisaippuan kera puhtaaksi, vaikka oli kunnolla mutainen ja savinen. Taasko tässä pitää reklamoida?
Lisäystä tuohon reklamaatioon:
Soitin po.pin myymälään ja minulle kerrottiin, että vika tottakai korjataan, koska kuminauhat oli ommeltu vuoriin vaan liian reunasta, jonka takia lähti irti. Korjausajaksi sanottiin kuitenkin 2 viikkoa. Tässä vaiheessa meinasi jo ärsytyskynnys lähestyä, tämä haalari kun on näille keleille aivan täydellinen juuri tuon fleecen kanssa, mikä ei nyt tietenkään pysynyt kiinni.
Mainitsin sitten, että voisin kyllä korjata tämän itsekin, mutta periaatteessa haluan reklamoida, koska kyseessä on pari kertaa käytetty haalari. Sitten minulle ehdotettiin, että jos korjaisin itse kumpparit ja kävisin heillä joskus näyttämässä sitten haalaria, niin saisin vähän hyvitystä. Tämä kuulosti parhaalta vaihtoehdolta.
Eilen pääsinkin sitten yksin käymään Jumbossa ja kävin näyttämässä korjattua haalaria. Myyjä ensinnäkin heti muisti mistä on kyse ja sain vielä todella hyvän hyvityksen korjauksesta (itse ajattelin hyvityksen olevan 5-10euroa). Pisteet ehdottomasti po.pille reklamaation hoidosta =)
Heippa,
VastaaPoistalöysin blogiisi ensimmäistä kertaa jonkun toisen blogin kautta.
Harmi juttu, että Po.pillakin on noita laatuongelmia. Reklamaatiota ainakin minä tekisin, samaa tuotetta ei todennäköisesti tietenkään enää saa tilalle.
Tervetuloa Triinu =)
PoistaKirjoittelinkin tuohon ylös mitä haalarin kanssa kävi.